Viimeinen luontokuvaaja

Kun katselin uusinta Vuoden luontokuvaa, Jukka-Pekka Tikkasen Elävältä nieltyä, jossa rantakäärme popsii vaskitsan, huomasin ettei valokuva herättänyt minussa samankaltaisia tunteita kuin aikaisempien vuosien voittajatyöt. Kuva itsessään on upea, sitä en kiistä, mutta siitä jäi puuttumaan jokin je ne sais quoi. 

Voittajakuvan näet tästä.

Pohdiskeltuani asiaa pidempään, aloin taipua siihen johtopäätökseen, etten osaa enää katsoa valokuvia samoin silmin kuin ennen. Viisitoista vuotta Photoshopin käyttöä on pilannut minulta kyvyn saada suuria tunne-elämyksiä valokuvista, joiden suurin ansio on oikea ajoitus. Pystyisin itse copy-pastettamaan vastaavan kuvan kahdella Googlen kuvahaulla ja viiden minuutin shoppauksella. Luonnossa vastaavan foton nappaaminen ei minulta onnistuisi kuuna päivänä. Ei, vaikka saisin turvautua Kari Soverin 80-luvun alun kikkaan, ja raahata paikalle täytettyjä eläimiä.

Vaikka ei Photoshopin kanssa ammatikseen näpertelisikään, niin elämme silti kaikki manipuloidun totuuden ympäröiminä. Enkä tarkoita nyt vain H&Mn rendattuja bikinivartaloita tai Ellen kannen keski-ikäisen naisen rypyttömyyttä. Jokainen valokuva tai liikkuvan kuvan pätkä, jonka lehdessä, telkkarissa tai netissä näemme, on sommiteltu ja leikattu vahvistamaan haluttua viestiä. Kuva maansa myyneestä Berlusconista on todennäköisesti otettu kuukausia ennen tuomion julistamista, ja tosi-tv –ohjelmien kilpailijoiden reaktiot on satavarmasti leikattu käsikirjoitusta parhaiten tukeviksi. BBCn luontodokumenttienkin kuvaajat myöntävät sen, että hienoimmissa kohtauksissa käytetään usein vangittuja eläimiä ja lavastettuja taustoja. Pari Diapamia takaavat raukeasti loikoilevan leopardin ja kuvaajalle työrauhan. Lukijalle tai katsojalle tarjotaan kauniisti paketoitu lopputulos, joka vastaa toiveitamme ja odotuksiamme.

Tänä syksynä Jimillä esitettävä Arman ja viimeinen ristiretki –ohjelma on ollut harvinaisen viihdyttävää katsottavaa juuri sen rehellisyyden takia. Epämiellyttävä todellisuus näytetään katsojalle suoraan ja rehellisesti, eikä juontaja vetäydy kyynisyyden tai tunteettomuuden suojiin. Me emme katsojina tirkistele, vaan eläydymme Armanin tehdessä hurskastelematta likaisen työn puolestamme. Tällaiselle televisiolle, sekä sen tekijöille, nostan mielelläni lasillisen hyvää irlantilaista viskiä.